maanantai 14. tammikuuta 2019

Surullisen tuttua

Poimin tähän pätkiä keskustelusta, jota kirjassa Talvisateet käydään sirpiläisessä kapakassa. Ihmisten taipumus epäillä erilaisista kulttuureista tulleita ja yleistää yksilöiden käytös koko heidän yhteisöään koskevaksi on ikiaikaista.

Mies selitti kiihtyneenä: – Sirpiin on otettu aivan liikaa kaiken maailman roistoja. Isosaarelaiset raiskaavat, ja etelämaalaiset raiskaavat ja varastavat.

– Isosaarelaisissa on myös kunnollisia miehiä, toinen sanoi. – Ja minun mielestäni he ovat parempia työntekijöitä kuin sirpiläiset.

– He ovat ahneita, ja Moiri maksaa heille liian hyvin, joku väitti. – Heidän pitäisi työskennellä pienemmällä palkalla, koska he saavat asunnon ja ruoan valtion varoista.

– Haaksirikkoisia on aina autettu Sirpissä siihen asti, että he pääsevät lähtemään kotimaahansa, naisääni sanoi. – Jos he ovat sitä odotellessaan tehneet töitä, se on ollut vapaaehtoista, ja heille on maksettu palkkaa.

– Siksi meiltä peritään niin paljon veroja, Rainon vieressä seisova mies sanoi. – Me maksamme siitä, että Moiri avustaa vierasmaalaisia.

– En ole kuullutkaan, että sinäkin pystyt maksamaan veroja, nainen sanoi pilkallisesti.

– Etelämaalaiset ovat varkaita, huomautti joku. – Olen kuullut siitä monilta. Talojen pihoilta on kadonnut kaikenlaista.

Etelämaalaisittain pukeutuneen miehen seurassa oleva sirpiläinen mies sanoi: – Ystäväni Same ei vielä onneksi ymmärrä kieltämme niin hyvin, että hän olisi saanut selvää kaikesta täällä puhutusta. Minä haluan kuitenkin kertoa, että häntä kunnollisempaa ja avuliaampaa on vaikea löytää sirpiläisistä. Hän raivaa itselleen peltoa minun tilusteni lähellä, ja omista töistään huolimatta hän on auttanut myös minua, kun olen sairastellut.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Kuvia maailmasta, jota ei ole

Ajattelin ottaa Kyproksella valokuvia, joilla elävöittäisin Kooran linnan kirjastoon tekeillä olevaa kuvausta Sirpin luonnosta. Sen olisi luullut olevan helppoa, olenhan kirjoittanut fiktiivisen Sirpin muistuttamaan Välimeressä sijaitsevaa saarta. Tosin olen hahmotellut sen lähinnä Kreetan tapaiseksi, mutta samankaltaista luontoa löytyy Kyprokseltakin.

Minun kuvaamani Sirpi sijoittuu aikakauteen noin 3000 vuotta sitten, joten tietenkin kuvista on jätettävä pois appelsiinipuut, opuntiaryteiköt ja palmut, joita Välimeren saarilla ei siihen aikaan ollut. Yksinkertaista, eikös?

Ongelmia tuli kuitenkin, kun olisin tarvinnut kuvia ainavihreistä metsistä, jotka Sirpissä peittävät Kooravuoren ja Maaravuoren rinteet. Metsiä on Kyproksella lähinnä vain Troodosvuorilla, ja minun ottamani kuvat ovat alueilta, joista puut on hakattu kauan sitten, ja laiduntavat vuohet tukahduttivat tehokkaasti uusien kasvun.

En tietenkään tarvitse kokonaista metsää kuvauskohteeksi, mutta Agia Napan sinänsä kauniista ympäristöstä ei kameraan osunut edes entisten metsien valtapuita: alepponmäntyä, jota Sirpissä nimitetään käyräkäpypuuksi, ja pinjaa, joka sirpiläisittäin on pörrökäpypuu.

Pitää siis tehdä uusi matka vähän rehevämmille seuduille, ja sehän on pelkästään hauskaa.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Karttapiirustuksen periaatteista.

Kooran linnan kirjastoon piirtämäni kartat ovat äärimmilleen yksinkertaistettuja, eivätkä ne ole tai edes pyri olemaan kuvataidetta. Ne ovat karttoja, joissa esitetään pääpiirteet kirjasarjan tapahtumien maantieteellisistä ympäristöistä. Olen harkinnut sijainnit ja etäisyydet huolellisesti, vaikka kävikin niin, että kirjassa kerrottu paikasta toiseen etenemisen nopeus vaati muutamassa kohdin hiukan selittelyä.

Tällaiset kartat kannattaisi tietenkin piirtää ennen kirjojen kirjoittamista, sillä pelkät mielikuvat eivät aina ole kovin luotettavia. Suhteellisen loogiset karttakokonaisuudet sain kuitenkin mielestäni tehtyä, ja tuloksiin voit tutustua tästä linkistä. Tietenkin otan mielelläni vastaan täsmennyksiä ja korjausehdotuksia.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Valmistuu vähitellen

Kooran linnan kirjaston osio Rakennukset sisältää nyt pohjapiirustukset Kooran linnasta, Memnon linnasta, Meiran linnasta, Kraton klaanipäällikön palatsista ja Kraton Metallin temppelistä, ja olen saanut ne suunnilleen minua tyydyttäviksi. Olen pyrkinyt tekemään ne sellaisiksi, että ne ovat rakenteellisesti ainakin mahdollisuuksien rajoissa ja vastaavat rakennelmia, joita minolais-mykeneläiseltä ajalta tunnetaan. Vastaavuus tosin pitää käsittää varsin väljästi, sillä esimerkiksi muurien ja seinien sijoittelu pääilmansuuntien mukaisiksi on tapahtunut mukavuussyistä, ja samasta syystä olen vetänyt ne pääasiassa suoralinjaisiksi. Pohjapiirustukset kannattaakin ajatella yksinkertaistuksiksi siitä, mikä voi olla paljon monimuotoisempaa.

Pohjapiirustukset ovat niistä kohteista, joissa Vuorileijonan varjo -sarjassa eniten liikutaan. Ehkä piirrän vähitellen myös muut kohteet, joista minulla on selviä mielikuvia. Sellaisia ovat ainakin Kiilon linna, Kiiran linna, Jaminan kuninkaan linna, Akan kylä ja Vasaman talo Isosaarella.

Nyt siirryn kuitenkin työstämään Kooran linnan kirjaston muita kohteita.

lauantai 8. joulukuuta 2018

Blogin nimi muuttui, sisältö säilyy

Blogin nimi oli Kooran linnan kirjasto, mutta muutin sen vastaamaan paremmin sisältöä, sillä varsinainen Kooran linnan kirjasto on sivusto, johon kerään vähitellen taustatietoa Vuorileijonan varjo -sarjasta. Tässä blogissa kerron niistä ajatuksista, joita mieleeni tulee Kooran linnan kirjasto -sivustoa kehittäessäni ja täydentäessäni, eli toimiessani Kooran linnan kirjastonhoitajana.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Pohdintaa maskuliinisuudesta

Fiktiiviseen menneisyyteen sijoittuvassa kirjassa voi käsitellä samoja aiheita kuin ajankohtaisessa keskustelussa. Kirjassa Talvisateet Verraka ei käytä käsitettä toksinen maskuliinisuus, mutta on selvää, että hän ei pidä korostunutta miehisyyttään hyvänä asiana. Keskustelu alkaa tilanteesta, jossa Verraka on haavoittunut vakavasti pelastaessaan Enettan ja Tenaan ja toteaa, että hänen ikäisensä mies ei enää luultavasti saa takaisin entisiä voimiaan.

– Nuorena on helppo kehittää lihaksistoaan, Dotar sanoi. – Sillä on kai jokin yhteys kaikkeen muuhun, mitä pojassa tapahtuu mieheksi muuttuessa. Komeimmat lihakset on usein miehillä, joilla on myös aika voimakkaat miehiset halut ja taipumus kiivastua herkästi.

Hän huomasi Verrakan hymyn ja lisäsi: – En tarkoittanut sinua, vaikka sopii se kai sinuunkin. Olen huomannut sen monissa muissakin.

– Epäilen, että se on sinulle tuttua omakohtaisestikin, Verraka sanoi. – Haluistasi en tiedä, mutta et ole sopuisimpia tuntemiani ihmisiä, ja lihaksesi ovat yllättävän näyttävät sellaiselle miehelle, joka ei tee ruumiillista työtä eikä ole sotilas.

Oosa katsoi Dotaria tarkkaavaisesti, naurahti sitten ja nyökkäsi.

– Mikä Oosaa noin huvitti? Verraka kysyi Dotarilta.

– Ajattelin Akea, Dotar tunnusti. – Ake tyytyisi vuoteessa paljon vähempään kuin minä, hänen lihasvoimansa ovat vain kohtuulliset, ja hänellä on hyvin kaunis luonne. Hän on hillitty ja maltillinen, ei kiivastu herkästi ja pystyy harkitsemaan asioita rauhallisesti.

– Juuri siksi Ake oli hyvä klaanipäällikkö, Verraka totesi. – Hänen kaltaisensa on nuori Kareta, jolla ei ole koskaan ollut voimia eikä kykyä väkivallan käyttöön. Nuori Kareta on kaunis niin kuin isänsäkin, mutta Karetan sotilaallisen ulkomuodon sijasta hänellä on hyvin sopusuhtainen vartalo, ja luonteeltaan hän on tasapainoinen, ystävällinen ja kärsivällinen.

– Jokin yhteys noilla asioilla on, Oosa sanoi. – Tiedän monia aineita, joita syömällä lihaksiaan kasvattava voi parantaa tuloksia. Ne lisäävät myös miehisiä haluja. En kuitenkaan ole koskaan suositellut niitä kenellekään, sillä ne aiheuttavat ärtymisherkkyyttä ja lisäävät taipumusta käyttäytyä väkivaltaisesti.

– Ehkä minussa on ollut varsinkin nuorempana sellaisia aineita luontaisesti, ja aivan liikaa, Verraka sanoi huvittuneena. – Se on lohdullinen ajatus. Enhän sitten olisi niin syyllinen siihen, miten hillitöntä käytökseni on joskus ollut.

– Tiedät, että et ole syyllinen siihen, Oosa sanoi moittivasti. – Kukaan ei ole syyllinen siihen, mitä hän on. Ja olen aivan varma siitä, että kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan. Sinun taipumuksesi kiivastua ja taistelunhalusi on oikeastaan sama ominaisuus kuin kykysi puolustautua ja puolustaa muita.

– Tuo on totta, Dotar sanoi. – Joskus ajattelen, että korostunut miehisyys ei ole ihmiselle hyväksi, siihen liittyy niin paljon hyökkäävyyttä ja muita ikäviä ominaisuuksia. Mutta juuri Verrakan miehisyys pelasti Enettan ja Tenaan.

– En ole varma siitä, Verraka sanoi. – Sellaisessa tilanteessa toimii vaistomaisesti ja harkitsematta, mutta luulen, että minua ohjasi naisellinen puoleni.

Hän hymyili Dotarin hämmästyneelle ilmeelle ja selitti: – Susimaassa kohtaamani Akka tulkitsi mielestäni aika osuvasti sitä, mitä olen. Jokaisessa ihmisessähän on suunnilleen samat valmiudet, mutta sukupuoleen liittyvät tekijät korostavat joitakin niistä, ja niiden ajatellaan siksi olevan miehekkäitä tai naisellisia. Minun miehiset piirteeni ovat olleet selkeästi esillä, mutta Akan mielestä naiselliset ja äidilliset valmiuteni olivat vahvemmat, ja hänen käsityksensä mukaan olen siis oikeastaan nainen. Ja yrittäessäni suojella Enettaa ja Tenaata tunteeni olivat luultavasti samanlaiset kuin äidillä, joka on valmis puolustamaan lasta kaikin mahdollisin keinoin.

– Niin minäkin olen sen ymmärtänyt, Oosa sanoi. – Mutta äidinluontosi antoi vain halun puolustaa heitä, ja taistelijanluontoosi kuuluva hyökkäysvalmius antoi kyvyn siihen. Minäkin haluaisin puolustaa, mutta en pystyisi siihen, koska arka ei voi tahallisesti vahingoittaa toista ihmistä edes silloin, kun pitäisi estää häntä tekemästä pahaa.

– Arat noudattavat Kooran tahtoa, Verraka sanoi. – Olen varma, että se on oikein. Enettan ja Tenaan puolustaminenkin oli tietysti oikein, mutta niin tehdessäni pyrin samalla vahingoittamaan hyökkääjiä niin paljon kuin pystyin. Ei ollut muuta keinoa estää ja viivyttää heitä riittävän pitkään, mutta tunnen siitä samaa syyllisyyttä, mitä aina olen tuntenut taistelun jälkeen.

– Teit sen, mikä sillä hetkellä tuntui oikealta, Oosa sanoi. – Niin pitää tehdä. Syyllisyydentunteet ovat ehkä ohjaamassa siihen, että yrittäisi välttää tekoja, jotka aiheuttavat niitä. Muuten ne ovat täysin tarpeettomia.

– Ymmärrän sen, Verraka sanoi. – Silti olen läpi elämäni tuntenut syyllisyyttä luonteeni vajavuuksista.

torstai 1. marraskuuta 2018

Hevosentappaja ja ajattelematon kirjailija

Kun kuvaan Vuorileijonan varjon fantasiamaailmassa käytettyjä lääkekasveja, tapaan ottaa lähtökohdaksi kasvin, jota Välimeren seudulla käytettiin lääkintään jo kolmisentuhatta vuotta sitten. Vältän kuitenkin esikuvana olevan kasvin oikean nimen käyttämistä, sillä en halua houkutella ketään lukijaa ajattelemattomaan kokeiluun. Ja hyvä niin, sillä hevosentappajaksi nimittämäni kasvin esikuvana oli oleanteri, jota sen vahvasta myrkyllisyydestä huolimatta käytettiin myös lääkkeenä. En kuitenkaan selvittänyt sitä, millä tavalla se vaikuttaa, vaan kirjoitin Kuuman tuulen ajassa:

Ramu oli huomannut majan lähellä kasvin, jota vuorimaalaiset olivat alkaneet nimittää hevosentappajaksi. Hevosentappaja oli niin kuvaava nimi, että sirpiläisetkin olivat omaksuneet sen, vaikka saarella ei ollut hevosia. Isä oli aikoinaan esitellyt kasvin lähinnä kertoakseen sen vaaroista, se oli voimakkaasti myrkyllinen. Hän tiesi erään miehen kuolleen jopa käytettyään hevosentappajan oksaa paistinvartaana. Sivumennen isä oli maininnut, että kasvia saattoi liuottaa viiniin tehokkaaksi unilääkkeeksi, jos potilas piti nukuttaa sikeään uneen, eikä tietäjä paljon piitannut hänen hengestään tai omasta maineestaan. Loppu tuosta lauseesta oli tietenkin ollut vain karua tietäjähuumoria, isä oli sen jälkeen neuvonut huolellisesti oikean annostuksen.

Ajatus oleanterista tehokkaana unilääkkeenä oli täysi väärinkäsitys. Sitä nauttinut menee tajuttomaksi vasta sairastuttuaan vakaviin sivuvaikutuksiin, ja silloin hän on jo melkoisessa hengenvaarassa. Joten olkoon hevosentappaja jokin kasvi, joka on olemassa vain fantasiamaailmassa, ja jota Ramu saattoi turvallisin mielin annostella oikein nukuttaakseen vartijat, joita ei ollut tarkoitus tappaa.